Lisää suosikiksi

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Suomi Vs Ruotsi

Päivän kuuma puheenaihe lienee ja onkin, Suomen ja Ruotsin välinen jääkiekon mm-finaali. Monesta tuutista tulee ulos veikkauksia, ennakkoja, mielipiteitä ja, valitettavasti hajaääniäkin.

Ruotsalaiset aloittivat eilen henkisen pelin, ruotsalaismedia jatkoi ksuilmäpimän kiukaan lämmittämistä tänään mediaivailuillaan. Mm:ssa leijonien logo on pässyt kuvanmuokkausten piiriin. Itse, näen tämmöisen toiminnan järjettömänä, jo ruotsalaismedian lapsellisuuden takia, toivoisin voittoa suomelle. Ymmärrän edelliskisoissa esiintyneet ivailut toisen tippumisesta, mutta, tästä on jo puhdas järki kaukana ruotsalaismedialla.

Noh, ite otteluun, tiedossa lienee hyvin tiukka ja pienimarginaalinen ottelu, kahden naapurimaan väillä, jossa tunteet tulee olemaan pinnalla, ja näen että torikokouksilta ei tulla välttymään. Ottelun ratkaisupointteihin kuuluu, suomen jäähyherkkyys sekä Suomen ylivoima. Mikäli Suomi pysyy boxista poissa ja YV toimii, on potti Suomen korjattavissa, mikäli taas ei, taitaa ottelu olla Ruotsin heiniä.

En tuuppaa harrastaa tulosveikkauksia, mutta, koska tämmöstä pyydettiin, heitetään kehiin 4-2 Suomelle josta viimeinen maali TM.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti