Lisää suosikiksi

perjantai 30. syyskuuta 2011

Loeb keskeytti, ei jatka rallia superrallisäännöllä- taisto mestarudesta kiristyy

Käynnissä oleva Ranskan MM-ralli joka on tämän vuotisessa rallikalenterissa 3:ksi viiimeinen ralli sai kuljettajien MM-taiston kannalta mielenkiintoisen käänteen rallin 3 erikoiskokeella MM-sarjaa 15 pisteellä johtavan Sebastien Loebin keskeyttäessä Ranskan mm-rallin moottoririkkoon, vian on epäilty johtuvan tarkempien arvioiden mukaan Citroenin toimesta hydrauliikkapumpun hajoamiseksi. Citroen julkisti myös ettei hän tule jatkamaan ranskan MM-rallia superrallisäännön voimin, joten ilmeisesti heillä ei ole varamoottoria paikalla jota he saavat käyttää ilman lisärangaistuksia.

Täyttä hyötyä rallin MM-sarjan kokonaistilanteessa sarjaa johtavaa Sebastien Loebia 15 pisteen takamatkalta takaa-ajava suomen Mikko Hirvonen ei silti tule ilman muiden epäonnea rallissa saamaan, samaisella 3:nella erikoskokeella hän ajoi itse ulos, mutta selvisi ulosajosta säikähdyksellä, ja pelkillä kosmisilla naarmuilla auton peltiin, mutta menetti kallisarvoista aikaa kärkikamppailua ajattelen, suurinpiirtein 50 sekunttia.Mikko Hirvonen menetti aikaa myös ek:lla numero 7:än ajaessaan mutkan leveäksi ja renkaan tyhjentyessä tämän seurauksena ja arviolta hän menetti kyseisellä ek:lla noin 20 sekunttia kärkikuljettajiin verrattuna ollessaan päivän päätteeksi 6 sijalla, Perjantain jälkeen yllätyksellisesti rallia johtavan Minin Dani Sordon johtaessa rallia sekunnin erolla Norjan Petter Solbergin, 3:na puolestaan 2,8 sekunnin päässä norjalaisesta on Citroenin tehdaskuljettaja Sebastian Ogier.

Mikko Hirvonen on kärkikuljettaja Dani Sordoa perässä 1,20,06, Hirvosen tallikaveri Jari-Matti Latvala on Hirvosta edellä 1,13,07, joten tallikaverusten välistä eroa on ainoastaan 7 sekunnin verran. Teoreettisesti ilman haavereita mielestäni Mikko Hirvosella on mahdollisuus 4:sijaan helposti, 26 sekunttia eroa, Tallipäällikkäö Malcom Wilson taas laskee 3:en sijan olevan mahdollinen, jolla Mikko Hirvonen kuroaisi eron umpeen, lisäksi mahdolliset pisteet viimeistä power stage erikoiskokeesta, nähtäväksi jää ja Sunnuntaina olemme viisaampia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti